Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2017.

Tarinateatteri, arjen taidetta

Ymmärrystä etsimässä Etsin jatkuvasti keinoja, mitkä auttavat minua selkiyttämään sekavaa arkeani. Näissä keinoissa joissakin itse tuotan jotakin uutta, toisissa olen vastaanottaja. Ainutlaatuinen Minä on vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa, halusin sitä tai en. Sepä tässä onkin ikävää tai ihanaa. Itse en ole päättänyt syntyä tänne, mutta kun täällä olen, en voi täydellisesti eristäytyä mistään. Minun on tultava toimeen ilmaston, maan, kivien, kasvien ja eläinten kanssa. Minun on tultava toimeen myös lajitovereitteni ihmisten kanssa. Sitä paremmin tulen toimeen ympäristöni kanssa, mitä paremmin sitä tunnen. Oivan keinon tutustua omaan käyttäytymiseen suhteessa toisiin Kognitiivisessa käyttäytymisterapiassa puhutaan automaattiohjauksesta. Sillä tarkoitetaan sitä, että ihmisen koko entinen historia automatisoi hänen käyttäytymistään. Oiva keino tutustua omaan käyttäytymiseen muiden seurassa on tarinateatteri. Kun tuon näyttämölle oman kertomukseni tai esitän muiden kertomuksia näyt