Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2016.

Big Bangin jälkikirjoitus

MONIMUOTOISUUDEN  VOIMAA Se tuli ja meni. Se pamahti ja tulitti uusia näkökulmia, monenlaisia lähestymistapoja ja erilaisia tyylejä. Se vei mennessään viimeisenkin ajatuksen siitä, että olisi yksi ja ainoa oikea tapa tehdä tarinateatteria. Minua tuo monimuotoisuus riemastutti, voimautti ja hetkittäin pelotti. Se herätteli miettimään, miten monin tavoin tarinoita ja yleisöä voi lähestyä. Se synnytti visioita siitä, mihin suuntaan tai millä työtavoilla tahtoisin omaa tarinateatterityötäni kehittää. Pelottavaa tai haastavaa on kysymys siitä, yllänkö siihen, mikä minusta oli hienoa. Onko minusta unelmieni kasvattajaksi vai onko se jo seuraavan sukupolven tehtävä. Kokonaisuudessa tavoiteltiin suuria, olihan teemammekin Big Bäng.  Tarjolla oli kansainvälisyyttä, yhteiskunnallisten muutosten ja jopa koko maailman syntytarinan peilaamista. Tavoittelimme myös taiteellisen lähestymistavan painottamista ja tapahtuma varmasti onnistui monin tavoin juuri tässä tavoitteessaan. Kansainvälisyys

Blogi alkakoon!

Heipähei, tarinateatterin ystävät ja muut tänne eksyneet! Tämä on tarinateatteriblogin ensimmäinen kirjoitus. Tämä ei kuitenkaan ole viimeinen. Tämän blogin on tarkoitus olla elävä, aktiivinen ja saada useita kirjoittajia. Toivomme blogiin useita kiinnostavia näkökulmia tarinateatteriin, kirjoituksia sen eri muodoista, kirjoituksia tarinateatterista eri konteksteissa, kirjoituksia eri-ikäisiltä tarinateatterin tekijöiltä, uusilta ystäviltä ja konkareilta. Tämä on meidän visiomme tarinateatteriverkkoyhdistyksen hallituksessa. Meillä on toive saada ajatuksia jakoon Suomen (ja miksei kansainvälisenkin) monipuoliselta, osaamista täynnä olevalta tarinateatterikentältä, ja sitä kautta viedä koko tarinateatteria Suomessa eteenpäin. Jakaessa opimme – niin jakajina kuin vastaanottajina. Päätimme hallituksessa jo keväällä, että tarvitsemme Suomen tarinateatteriyhteisöön muutakin yhdistävää kuin yhden yhdistyksen, joka näyttäytyy tarinateatterintekijöiden arjessa vaihtelevissa määrin. Hallit